Ovet
7.30-21.00
Parkkihalli
6.45-22.00
K-Citymarket
7.00-22.00
Prisma & parkkihalli
24.01-23.59

Yhdeksän hyvää – Kauppakeskus Willa ja Hope ry mahdollistavat ensimmäisen HYPS:n yhdeksästä hyvästä teosta

Kauppakeskus Willa, Hope ry. ja Hyvinkään Palloseuran yhteinen kampanja mahdollistaa jopa kymmenen vähävaraisen lapsiperheen jalkapalloharrastuksen aloittamisen maksuttomalla ensimmäisellä vuodella.

Hyvinkään Palloseura käynnistää helmikuussa Yhdeksän hyvää -kampanjansa, jonka tavoitteena on tehdä vuoden 2021 aikana yhdeksän yhteiskuntavastuullista tekoa ja kampanjaa yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Kampanjoiden kohderyhminä voivat olla kaikki apua tarvitsevat, ainoana rajauksena on, että tekojen tulee olla konkreettisia suoraan niitä tarvitseville.

– Viime vuosi oli varmasti monelle ihmiselle, yritykselle, yhdistykselle ja yhteisölle hankala ja apua tarvitsi varmasti moni, jota sellaiseen tilanteeseen ei ollut aiemmin joutunut. Lisäksi avun tarve on, valitettavasti, monelle ollut jo pitempään arkipäivää. Me saimme seurana paljon apua yhteisöltämme viime vuonna ja haluamme nyt pistää hyvä kiertämään, kertoo kampanjasta Hyvinkään Palloseuran toiminnanjohtaja Janne Bruun.

Vuoden ensimmäisessä hyvän teon kampanjassa tuetaan jopa kymmenen lapsen ympärivuotisen jalkapalloharrastuksen aloittamista aloittamisajankohdasta lokakuun loppuun. Tuettavat kohderyhmät ovat 2014-syntyneet pojat ja 2012-2014-syntyneet tytöt. Ikäjaottelu perustuu seuran aloittavien ryhmien ikäluokkiin.
Tuki kattaa toiminnan kulut täysimääräisesti, eli seuran jäsen- ja toimintamaksut, joukkueen kulut, Euroliigan osallistumisen sekä lisenssin ja vakuutuksen. Myös tarvittavat lajivarusteet, kuten kengät, pallo ja säärisuojat hoituvat Hope ry:n lahjoituksista ja Intersport Hyvinkää sponsoroi seuran peliasun hankinnassa.

– Liikuntaharrastuksella saadaan lapsille punaiset posket, onnistumisen tunteita ja liikunnan riemua. Meidän ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdemmekö mukaan tähän kampanjaan auttamaan lapsiperheitä, kauppakeskus Willan markkinointipäällikkö Mirva Lemmetty toteaa.

Tukea hakevien perheiden pyydetään olevan yhteydessä paikalliseen Hope yhdistykseen: harrastukset.hyvinkaa@hopeyhdistys.fi. Tuettu toiminta on mahdollistaa aloittaa välittömästi. Ennen toimintaan sitoutumista voi lapsi käydä kokeilemassa toimintaa kahden viikon ajan ilman sitoutumista. Perheiden anonymiteetti turvataan Hope ry:n toimintaperiaatteiden mukaisesti.

Omista hyvien tekojen kampanjoistaan kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä Hyvinkään Palloseuran toiminnanjohtajaan Janne Bruuniin.
Hyvinkään Palloseuran ikäkausitoiminta on ympärivuotista toimintaa sekä harraste-, että tavoitteellisille pelaajille. Joukkueet harjoittelevat iästä riippuen 1-5 kertaa viikossa ja osallistuvat turnauksiin ja sarjoihin ympärivuoden. Valmennuksesta vastaavat seuran palkkaamat valmentajat. Lisätietoja Hyvinkään Palloseuran ikäkausitoiminnasta>

Lisätietoja kampanjasta:

Janne Bruun, toiminnanjohtaja, Hyvinkään Palloseura, janne.bruun@hyps.fi,040 485 5622

Hakemukset ja tiedot anonymiteetistä Peter Mustonen, Hope ry. harrastukset.hyvinkaa@hopeyhdistys.fi