Ovet
7.00-21.00
Parkkihalli
6.45-22.00
K-Citymarket
7.00-22.00
Prisma
6.00-24.00

Willan kävijämäärä ylitti 8 miljoonaa

Hyvinkäällä sijaitsevassa kauppakeskus Willassa vieraili 8,4 miljoonaa kävijää vuonna 2023.

Kauppakeskus Willan vuosittainen kävijämäärä ylitti ensimmäistä kertaa 8 miljoonan kävijän rajapyykin. Vuonna 2012 avattu Willa on kasvattanut kävijämääräänsä tasaisesti kuluneen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2023 Willassa vieraili lähes 2 miljoonaa kävijää enemmän kuin vuonna 2013, joka oli kauppakeskuksen ensimmäinen kokonainen toimintavuosi.

”Kehitys on ollut huikeaa. Willa on todellakin vakiinnuttanut paikkansa suurena ja monipuolisena kauppakeskuksena”, sanoo Willan kauppakeskuspäällikkö Miia Aro.

Myös Willan myyntiluvut ovat nousseet tuntuvasti 10 vuoden aikana. Viime vuonna myynti oli noin 209 miljoonaa euroa, kun vuonna 2013 kokonaismyynti oli 179 miljoonaa euroa.

Vahvuutena monipuolisuus ja kattavat palvelut

Miia Aro haluaa kiittää positiivisesta kehityksestä erityisesti Willan liikkeiden henkilökuntaa.

”Liikkeiden henkilökunta on ensisijainen kontakti asiakkaidemme suuntaan. Hyvä asiakaspalvelu yhdessä siisteyden ja turvallisuuden kanssa ovat avainasemassa positiivisen kauppakeskuskokemuksen kannalta.”

Myös monipuolinen liikekattaus ja jatkuvasti kehittyvät palvelut lisäävät Willan vetovoimaa. Yli sadan liikkeen, ravintolan ja palvelun Willa on kauppakeskus, josta asiakkaat löytävät kaiken haluamansa saman katon alta.

Viime vuonna Willaan aukesi useita liikkeitä ja palveluja, kuten Hus Laboratorio, Click Shoes, Spice Ice by Candy Town sekä Lahjamaa. Willa on myös aktiivinen toimija alueella, keskuksessa järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia vuoden varrella.

”Tulevina vuosina jatkamme palveluidemme kehittämistä, jotta Willa on jatkossakin monipuolinen kauppakeskus, johon kannattaa tulla kauempaakin”, Aro lupaa.

Lisätietoja:

Miia Aro
Kauppakeskuspäällikkö
puh. 045 694 9914
miia.aro@kauppakeskuswilla.fi

Vuonna 2012 avattu kauppakeskus Willa on yli sadan liikkeen ja palvelun kauppakeskus Hyvinkään ytimessä. Vuokrattavan liiketilan mukaan laskettuna 54 000 m² kokoinen Willa on Suomen 11. suurin kauppakeskus. Kauppakeskus Willa muodostuu kolmesta eri kiinteistöstä, joiden omistajat ovat Erikoissijoitusrahasto Mandatum AM Suomi Kiinteistöt ll, Varma ja HOK-Elanto.