Ovet
7.30-21.00
Parkkihalli
6.45-22.00
K-Citymarket
7.00-22.00
Prisma & parkkihalli
6.00-24.00

Pidetään huolta

Koulu alkaa – toimi näin, jos kohtaat kiusaamista

Koulun alkaminen voi ahdistaa, jos koulunkäyntiin on liittynyt kiusaamista. Vaikuttaja Nuppu Oinas kertoo, mitä kannattaa tehdä, jos loman loppuminen jännittää. Nuppu puhuu myös sosiaalisen median luomista ulkonäköpaineista.

Kesäloma lähenee loppuaan, ja pian on aika siirtyä rannoilta ja puistoista takaisin koulun penkkiin. Loman loppuminen saattaa herättää ristiriitaisia tunteita monissa, ja paluu kouluun voi ahdistaa erityisesti, jos taustalla on kiusaamiskokemuksia.

Sosiaalisen median vaikuttaja Nuppu Oinas koki kiusaamista kouluaikanaan ja tietää, millaisia tunteita koulun alkaminen voi herättää.

-Jos on kovin ahdistunut tai jännittynyt, kannattaa puhua luotettavalle aikuiselle tai edes jollekulle omanikäiselle. Itse jostain syystä häpesin kiusatuksi tulemista enkä uskaltanut puhua siitä. Mutta jos asiasta ei puhu, sen kanssa jää tosi yksin, Nuppu pohtii.

Koulussa voi tulla eteen myös tilanteita, joissa jotakuta toista kiusataan. Tällöin on tärkeää kertoa kiusaamisesta jollekulle koulun aikuiselle. Jos rohkeus ei riitä kiusatun puolustamiseen tilanteessa, Nuppu kannustaa puhumaan tälle suoraan.

-Kun itse yläaste- ja lukioaikoina huomasin, että jotakuta kiusattiin, menin juttelemaan hänelle. Pyysin häntä esimerkiksi syömään kanssani. Jälkikäteen olen kuullut, että tällainen ele merkitsi kiusatulle paljon.

Ilmianna ilkeät kommentit

Nuoret ovat sosiaalisen median suurkuluttajia ja viettävät paljon aikaa somessa. Valitettavasti kiusaaminen voi jatkua myös siellä. Nupun mukaan tärkeää olisi ilmiantaa ilkeät kommentit.

-Somessa sanotaan tosi rajujakin juttuja. Ajattelen, että siellä pitäisi uskaltaa puolustaa kiusattua, vaikka livenä se pelottaisikin. Olisi hyvä mennä väliin sanomaan, että tämä ei ole ok, Nuppu miettii.

Hän on vaikuttajana huomannut, että somekiusaajat saavat pontta tykkäyksistä. Jos ilkeä kommentti saa yhdenkin tykkäyksen, se ruokkii kiusaamista.

-Muut lähtevät siihen mukaan. Siksi on tärkeää puuttua kiusaamiseen eikä antaa sen lisääntyä.

Jos ahdistaa, vähennä somen käyttöä

Sosiaalisen median kiillotettu kuvamaailma on omiaan luomaan nuorille ulkonäköpaineita. Kun vastaan tulee toinen toistaan täydellisempiä kuvia, voi olla vaikea olla vertaamatta itseään niihin. Nuppukin kertoo painivansa edelleen ajoittain somen luomien ulkonäköpaineiden kanssa.
-Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että kuvat eivät näytä koko totuutta. Niitä muokataan, ja niissä näytetään parhaat hetket ja kuvakulmat. Itse yritän vastata tähän julkaisemalla omasta elämästäni myös ei niin siloteltuja hetkiä.
Jos somekuvien täydellisyys kuitenkin ahdistaa, Nuppu neuvoo piilottamaan profiilit, jotka saavat aikaan ahdistusta. Lisäksi somen käytön vähentäminen voi olla hyvä ajatus.

-Kannattaa mennä ulos kadulle, jossa näkee oikeita ihmisiä ja oikeaa maailmaa. Silloin sitä tajuaa, että some ei loppujen lopuksi ole kovinkaan todellista.

 

Vanhempi, pysy kartalla nuorten somesta

Sosiaalisen median luomat ulkonäköpaineet ovat tuttuja myös erityisnuorisotyöntekijä Anni Kouhialle, joka työskentelee ohjaajana kauppakeskus Willan Kohtaamistila Kopissa. Koppi on osa Hyvinkään kaupungin nuorisopalveluiden kohdennettua nuorisotyötä, ja se tarjoaa kynnyksetöntä tukea nuorille ja heidän vanhemmilleen.
Kouhia ajattelee, että somea ja sen paineita ymmärtää parhaiten osallistumalla someen.

– Vaikka nuorten some onkin erilainen kuin aikuisten, samanlaiset asiat paineistavat molempia. Some perustuu vahvasti ulkonäkökeskeisyyteen.

Kouhia kannustaa vanhempia keskustelemaan nuoren kanssa avoimesti ulkonäköpaineista. Vaikka nuorten somemaailma tuntuisi vieraalta, vanhemman kannattaa olla kiinnostunut.
-Voi kysellä, millaisista asioista nuori tykkää somessa, miten kaverit suhtautuvat hänen postauksiinsa, ja mitkä asiat herättävät somessa epävarmuutta.

Jos aikuinen havaitsee kiusaamista somessa, siihen pitää puuttua yhtä herkästi kuin muuhunkin kiusaamiseen. Tieto kiusaamisesta tulee saattaa niin kiusatun kuin kiusaajankin kotiin.

– Vanhemman voi tosin välillä olla vaikea tunnistaa somessa tapahtuvaa kiusaamista. Me aikuiset näemme siitä vain jäävuoren huipun. Siksi voi olla hyvä välillä kysellä omalta nuorelta, onko somessa tullut vastaan kiusaamista, sanoo Kouhia.

Elokuussa tapahtuu

Nuppu Oinas on vierailemassa Willassa 13.8. klo 14! Tervetuloa keskustelemaan hänen ja muun yleisön kanssa koulukiusaamisesta, somepaineista ja nuoria kiinnostavista asioista.