Ovet
10.30-18.00
Parkkihalli
7.45-21.00
K-Citymarket
8.00-21.00
Prisma & parkkihalli
6.00-24.00

Juhlamuoti on nyt täynnä kimallusta ja liehuvia helmoja

Moni pääsee tänä vuonna pitkästä aikaa pikkujouluihin! Kysyimme muutamilta Willan liikkeiltä parhaimmat vinkit juhlakauden pukeutumiseen ja meikkiin.

 

Willan Halosen myymäläpäällikkö Ena Kömi iloitsee, että ihmiset etsivät välivuoden jälkeen jälleen juhlamekkoja. Mekkojen suosio alkoi kasvaa jo keväällä eikä loppua näy. Pikkujoulukauden kynnyksellä suosiossa ovat erityisesti olleet klassiset kotelomekot, joissa saa olla myös kimalletta.

– Toisaalta nyt myydään myös kevyitä, liehuvia, sifonkimaisia mekkoja. Pitsiä ja paljettejakin löytyy juhlavaatteista hieman. Myös pliseeratut mekot ovat vahva trendi. Maksimekkojen valtakauden jälkeen helman mitta on nyt polven kohdalla, Kömi kertoo.

Kömin mukaan pikkujouluväki suosii nyt myös tunikamaisia mekkoja, jonka saa juhlavammaksi esimerkiksi alle puettavien nahkalegginsien avulla. Juhlakauden väreinä nähdään perinteisen mustan ja tummansinisen lisäksi jalokivivärejä, kuten jaden ja smaragdin sävyjä.

– Lisäksi pinnalla ovat nuden eri sävyt sekä tietysti se perinteinen pikkujouluväri punainen.

Paljasta pintaa ja leveitä lahkeita

Myös Willan Gina Tricot’n myymäläpäällikkö Emma Vartiainen on huomannut merkkejä juhlavaatekaupan selkeästä piristymisestä.

– Meillä on ollut myynnissä upeaa kultaista paljettipukua, joka on jo lähes myyty loppuunkin!

Gina Tricot’n valikoimissa korostuvat juuri paljetit ja kimallus.

– Lisäksi juhlavaatteissa menee nyt ristiin rastiin naruja, joita voidaan solmia eri tavoilla. Nyt myös näytetään paljasta pintaa: mekoissa ja topeissa voi olla erilaisia cutout-aukkoja tai selkäpuoli voi jäädä kokonaan avonaiseksi, Vartiainen kuvailee.

Gina Tricot’n juhlavaatemallistossa löytyy myös yksiolkaimisia toppeja sekä oversize-mitoitusta olevia bleisereitä. Housut ovat nyt leveälahkeiset.

– Lahkeet ovat väljiä, liehuvia, laskostettuja ja niissä voi myös olla halkiot. Vyötäröt ovat korkeita. Pillilahjetta menee edelleen jonkin verran, mutta nuoremmat suosivat jo melkein pelkästään suoraa tai leveää lahjetta, Vartiainen toteaa.

Myös Gina Tricot:n juhlamalliston väreissä nähdään vihreää, kirkkaanpunaista, helmenvalkoista ja beigeä.

– Mutta myös sitä mustaa, mustaa, mustaa. Se pitää pintansa joka vuosi, Vartiainen sanoo.

Kenkävalinnat käytännöllisiä

Pikkujouluvaatteet halutaan asustaa mieluiten hopeisen juhlalaukun ja näyttävien korvakorujen kanssa.

– Laukku valitaan aina sävy sävyyn mekon kanssa. Laukun materiaali voi olla esimerkiksi juhlavaa satiinia. Kooltaan bilelaukku on neliskanttinen, kovakuorinen ja kooltaan käteen sopiva, Halosen Ena Kömi tietää.

Juhlakansa on Kömin mukaan muuttunut jalkinevalinnoissa käytännöllisemmäksi, sillä pikkujouluihin valitaan yhä harvemmin korkokenkiä.

– Mukavuus edellä mennään. Nyt käytetään juhlamekon kanssa pitkä saappaita ja jopa paksupohjaisia maihareita tai nilkkureita. Fiinimpiin pikkujouluihin voidaan pukea hieman sirommat nilkkurit.

Rusetti päihittämässä solmion

Miesten juhlapukujen puolella slimmit puvut ovat etenkin nuorten miesten suosiossa, kun taas vanhemmat suosivat yhä perusmitoitusta. Kömin mukaan miesten pikkujoulukauden hittituote on punainen rusetti.

– Se on ihan tämän syksyn juttu, joka on jo kerran loppunutkin valikoimista! Nuoremmilla miehillä on muutenkin nykyään melkein aina rusetit eikä solmiota.

Vaikka miesten juhlapuvut ovat edelleen perinteisen värisiä, mustia ja tummansinisiä, näyttävyyttä haetaan etenkin paitavalinnoilla.

– Miehet haluavat nyt selvästi erikoisempia sävyjä tai kuosillisempia paitoja kuin ehkä aikaisemmin. Sininen puku yhdistettynä oranssiin paitaan on tästä yksi esimerkki, Kömi kuvailee.

– Paidan merkitys korostuu myös silloin, jos juhliin ei puetakaan pukua, vaan mennään esimerkiksi siistien, chinos-tyyppisten puuvillahousujen kanssa. Silloin paidassa saa olla kunnolla väriä ja näyttävyyttä, hän lisää.

Meikeissä glitteriä ja rohkeita värejä

Myös meikkikauppa on herännyt uuteen eloon tauon jälkeen.

– Nyt käydään sankoin joukoin ostamassa uusia ripsivärejä ja meikkivoiteita vanhojen kuivahtaneiden tilalle. Ihmiset ovat palailleet töihin, ja kosmetiikkahankinnoista päätellen myös pikkujouluja on paljon näköpiirissä, riemuitsee Willan Emotionin kosmetologi Outi Granholm.

Granholmin mukaan tämän vuoden pikkujoulumeikeissä säihkyy glitter.

– Nyt tehdään erivärisiä glitterrajauksia ja käytetään kimaltavaa luomiväriä. Katsetta tehostetaan irtoripsitupsuilla tai magneettiripsillä. Väite, ettei tietyn iän ylittänyt saisi enää käyttää glitteriä meikissä, voidaan heittää romukoppaan! Jokainen saa laittaa juuri sellaista, mitä haluaa!

Granholm iloitsee myös siitä, että ihmiset ovat päässeet irti ajatusmaailmasta, että tietyn värisille silmille sopisi vain tietyt luomivärit.

– Vastavärit tietysti korostavat omien silmien väriä, mutta ehdottomia kieltoja ei ole. Jos on aloitteleva meikkaaja tai muuten arastelee värejä, on silmämeikin teko turvallista aloitella ruskean ja harmaanruskean sävyistä.

Uutuuspunat kestävät koko illan

Uutena trendinä Granholm mainitsee, että tumma silmämeikki saa luvan kanssa kaverikseen tummaksi punatut huulet.

– On jo hieman vanhentunut käsitys, että tummat silmät vaatisivat luonnollisemmat huulet. Nyt uskalletaan vihdoin käyttää väriä! Pikkujouluklassikko on tietenkin punainen huulipuna ja etenkin Diorin 999-sävy. Uutuuspunissa on runsaasti pitkäkestoisia ja jopa maskinkestäviä huulipunia, joissa on ihanan miellyttävä koostumus.

Kulmakarvamuoti on ollut viime vuosina varsin tuuheaa, mutta nyt tähänkin on tullut hieman muutosta.

– Luonnollinen tuuheus on edelleen in, mutta esimerkiksi kulmien laminointia, ja sitä kautta extrapörröisiä kulmia ei nähdä enää niin paljon. Kulmatuotteita löytyy nykyään ihan joka lähtöön, niillä saa loihdittua luonnollisen tuuheat kulmat kenelle tahansa, Granholm vakuuttaa.

Meikkipohjassa avainsanoja ovat heleys, kuulaus, luonnollisuus.

– Meikkipohjan ei tule olla liian pakkelimainen. Hyvin kosteutetulle iholle saa luotua kauniin meikin ilman paksua meikkikerrostakin, Granholm huomauttaa.

Muista aina koemeikki

Suurin meikkimoka Granholmin mukaan on jättää juhlameikin testaaminen vasta itse juhlailtaan.

– Irtoripsien käyttö, tummempi puna ja rajausten teko kannattaa aina testata etukäteen. Kun on kerran kokeillut, miten juhlameikki asettuu kasvoille, voi juhlailtana säästää arvokasta aikaa, hän vihjaa.

Niille, jotka haluavat päästä juhlaehostuksessaan mahdollisimman vähällä, hän listaa kolme must-tuotetta.

– Kulmakynä, poskipuna ja ripsiväri! Poskipuna tuo väriä kasvoille ja ripsiväri syventää katseen. Loppusilauksena siistit kulmat kehystävät kasvot kauniisti.