NCSC ehdokas

Willa on Suomen toiseksi paras kauppakeskus

Willa on Suomen toiseksi paras kauppakeskus

Nordic Council of Shopping Centers awardsin voittajat valittiin myöhään tiistai-iltana 8. lokakuuta. Kauppakeskus Willa sijoittui kategoriassa Suomen paras kauppakeskus toiseksi. Voittajaksi valittiin Kauppakeskus Sello Espoosta.

Willan argumentit Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi olivat monipuolisuus ja innovatiivisuus, timanttinen yhteisö sekä vahva paikallisuus. Sellon onnistunut kiinteistökehityshanke vei kuitenkin tällä kertaa heidät voittoon. 

-Olemme aidosti ylpeitä nykyisestä asemastamme Hyvinkäällä ja jatkamme pitkäjänteistä kehitystyötä. Willa tulee jatkossakin panostamaan asiakaslähtöisyyteen ja yhteisön sitouttamiseen, sanoo markkinointipäällikkö Mirva Lemmetty.

Awards-gaalassa ja sitä edeltävässä Suomen kauppakeskusyhdistyksen seminaarissa käsiteltiin ajankohtaisia kauppakeskusten kuulumisia ja tulevaisuuden megatrendejä. Päällimmäisiksi aiheiksi nousivat vastuullisuus ja kaupunkikehitys.

Lisätietoja Mirva Lemmetty, markkinointipäällikkö, p. 050 465 0502, mirva.lemmetty@kauppakeskuswilla.fi

Nordic Council of Shopping Centers (NCSC) on kauppakeskustoimialaa Pohjoismaidedn markkinoilla edustava organisaatio. Vuonna 1986 perustetulla NCSC:llä on noin 1 200 jäsentä Tanskasta, Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Islannista ja muista Euroopan maista. Lisätietoja https://ncscnordic.org/