iCare_secondhand_myymala

Pelastusarmeijan kirpputoreista iCare seconhand -myymälöitä

Pelastusarmeijan kirpputoreista iCare secondhand -myymälöitä

Pelastusarmeija uudistaa kirpputori- ja kierrätystoimintaansa. Jatkossa kirpputorit tullaan tuntemaan iCare-myymälöinä, joiden sydämessä on hyväntekeväisyys. Uuden konseptin myötä liikkeistä tulee entistä kiinteämmin osa Pelastusarmeijan hyväntekeväisyystarjontaa ja varainhankintaa, johon kuuluu esimerkiksi Joulupata. 

Pelastusarmeija on ollut Suomen kirpputoritoiminnan pioneereja jo 1960-luvulta lähtien. Korostaakseen hyväntekeväisyysluonnettaan ja erottuakseen markkinoilla Pelastusarmeija uudistaa asteittain kaikki myymälänsä iCare-konseptin mukaisiksi.

”Myyntituotot menevät hyväntekeväisyyteen, niillä autetaan kotimaan vähävaraisia. Haluamme samalla kirkastaa ajatusta lahjoittamisesta. Lahjoittamalla laadukasta voi tukea hyväntekeväisyys-työtämme parhaiten. Siitä tulee myös nimi iCare, joka kuvastaa välittämistä”, kertoo Pelastusarmeijan iCare-myymälöistä vastaava Harri Lehti.

Ensimmäiset uudet liikkeet avautuvat marraskuun alussa kauppakeskus Willaan Hyvinkäälle ja kauppakeskus Tavastilaan Hämeenlinnaan

Ensimmäisten iCare-myymälöiden avajaisia vietetään Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa marraskuussa. Liikkeet on toteutettu kokonaan uuden ilmeen mukaisesti. Nimi juontuu Pelastusarmeijan kierrätyspuodeista Virossa, mutta uuden konseptin logo ja myymäläilme on suunniteltu Suomessa. Liikkeiden ulkoasu raikastuu ja tuotevalikoima selkeytyy – iCare-myymälät tulevat pääosin keskittymään vaatteisiin, asusteisiin ja kodin pientavaroihin. 

Vuodenvaihteessa avautuu iCare Jämsän keskustaan, minkä jälkeen kaikki myymälät muuttuvat asteittain iCare secondhand -liikkeiksi. ”Mahdollisimman reipas siirtymä on tavoitteemme, mutta koska haluamme tehdä asiat viimeisen päälle, emme kiirehdi. Myös uudet liiketilat ovat mahdollisia”, täsmentää Harri Lehti. Pelastusarmeijalla on Hämeenlinnan iCaren avautumisen jälkeen yhteensä 18 secondhand-myymälää ympäri Suomea.

ICare on välittämistä ja hyvän tekemistä yhdessä

Uusi raikas ilme ja uusiutuva tavaravalikoima houkuttavat toivottavasti myös aivan uusia kohderyhmiä. iCare tulee näkymään myös verkossa osoitteessa www.icare-secondhand.fi.

Lisätietoja: iCare -ketjun johtaja Harri Lehti puh. 045 139 3512, harri.lehti@pelastusarmeija.fi

Pelastusarmeija on kansainvälinen, kristillinen liike ja avustusjärjestö, joka toimii 131 maassa. Pelastusarmeija tuo paikallisesti toivoa ja konkreettista apua satojen miljoonien ihmisten elämään. Lisäksi Pelastusarmeija avustaa ihmisiä kansainvälisillä kriisi-, maanjäristys-, tulva-, pandemia- ja sota-alueilla.

Tänä vuonna Suomen Pelastusarmeija täyttää 130 vuotta
Pelastusarmeija viettää juhlavuottaan työn merkeissä. Vahvana kotimaan auttajana tunnettu Pelastusarmeija toimii Suomessa 25 paikkakunnalla. Toimintamuotoihin kuuluvat mm. paikallinen seurakunta- ja sosiaalityö, tukiryhmät, tuettu asuminen, perhe- ja nuorisotyö, lastenleirit ja neuvonta-apu.