Ovet
7.30-21.00
Parkkihalli
6.45-22.00
K-Citymarket
7.00-22.00
Prisma & parkkihalli
6.00-24.00

Hyvinkään joulunavaus 4.12.2021 MUUTOS

HYVINKÄÄN JOULUNAVAUKSEN OHJELMAOSUUS SEKÄ KULKUE PERUTAAN, JOULUMARKKINAT NORMAALISTI

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tänään 3.12. tehnyt päätöksen, jonka mukaan kokoontumisia ja tilojen käyttöä koskevia rajoituksia kiristetään Uudellamaalla. Rajoitukset tulevat voimaan 4.12. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille laissa määritellyissä tilanteissa.

Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös tilojen käytöstä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja Uudellamaalla. Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on järjestettävä toiminta siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.

Hyvinkään joulunavauksen ohjelmaosuus (esiintymislava ohjelma sekä joulukulkue) on päätetty päätökseen perustuen perua. Järjestäjät katsovat, ettei yleisön kasaantumista esiintymislavan eteen tai kulkueen yhteydessä voida estää ja turvavälien toteutumista seurueiden välillä varmistaa. Asiakasmäärän rajaaminen tai koronapassien tarkistaminen ei joulunavauksen kaltaisessa tilaisuudessa ole mahdollista.

Hyvinkään joulumarkkinat järjestetään aiemman suunnitelman mukaisesti terveysturvallisesti ja viranomaisten ohjeita noudattaen la 4.12. kello 9–17.